15.9 C
Helsinki
tiistai, 18 kesäkuun, 2024

Buy now

Puskurirahaston rakentaminen – näillä vinkeillä pääset alkuun

Miten rakentaa taloudellinen puskuri ja mitä sillä tarkoitetaan?

Puskurirahastosta puhuttaessa tarkoitetaan säästettyä varallisuutta, joka tarpeen tullen turvaa maksukyvyn arjen yllättävissä kuluissa. Eri ikäisille suositellaan eri kokoisia puskurirahastoja, mutta tavoite puskurirahaston koolle iästä riippumatta on noin 3–6 kuukauden menoja vastaava summa.

Yleensä puskurirahasto koostuu säästötilillä olevasta käteisestä rahasta sekä jostain muusta nopeasti käyttöönotettavissa olevasta varallisuudesta. Puskurirahaston kerryttäminen onnistuu säästämällä tasaisesti tuloista yli jäävää rahaa, jolloin puskurirahasto kertyy pikkuhiljaa. Puskurirahastoon säästäminen kannattaa automatisoida esimerkiksi niin, että palkastasi menee haluamasi summa säästötilille joka kuukausi. Puskurin kasvattaminen onnistuu silloin, vaikka säästettävä summa kuukausittain ei olisikaan suuri.

Miksi on tärkeää, että sinulla on puskurirahasto?

Puskurirahaston on tarkoitus turvata maksukykysi, kun elämässä tulee eteen odottamattomia menoja. Lisäksi se tuo mielenrauhaa, kun tiedät että taloutesi ei kaadu, vaikka jotain odottamatonta sattuisikin.

Yksi hyvä esimerkki puskurirahaston hyödyllisyydestä on tilanne, joissa työt hetkellisesti vähenevät. Suomessa on kattava turvaverkosto ja se takaa selviytymisen vaikeissakin tilanteissa. Tieto omasta taloudellisesta puskurista tuo silti mielenrauhaa tässäkin tilanteessa.

Toinen tärkeä esimerkki puskurirahaston tarpeellisuudesta on yllättävät menot. Jos vaikka kodinkone hajoaa tai auto vaatii pikaista korjausta. Kulut näistä molemmista voivat helposti olla suuremmat, kuin mitä kuukausittain säästöön jäävä summa. Puskurirahaston avulla näistäkin selviää, eikä joudu tilanteeseen, jossa joutuisi karsimaan muita menoja tai ottamaan esimerkiksi kulutusluottoa.

Miten rakentaa hyvä puskurirahasto?

Tärkeintä puskurirahaston rakentamisessa on aloittaminen. Jos et ole vielä aloittanut, aloita nyt.

Yhtä oikeaa vastausta siihen millainen puskurirahaston tulisi olla, ei varmastikaan ole. Yleensä se koostuu joko pelkästään säästötilillä olevista varoista tai sijoitusten ja säästötilin yhdistelmästä. On paljon omasta elämäntilanteestasi kiinni millainen koostumus juuri sinun puskurirahastollasi tulisi olla.

Helpoimmin säästämisen alkuun pääsee avaamalla oman säästötilin. Siirrä sinne esimerkiksi palkkapäivänäsi tietty summa rahaa joka kuukausi. Säästötililtä varat ovat nopeasti käytettävissäsi, kun tarve tulee.

Puskurirahaston koko

Puskurirahaston tavoitekokoon vaikuttaa moni tekijä. Tärkein yksittäinen tekijä on omat säännölliset menot. Niiden lisäksi vaikutusta on myös iällä, tulojen suuruudella sekä elämäntilanteella.

Hyvänä ohjeena puskurirahaston kokoa miettiessä pidetään sitä, että se vastaisi 3-6 kuukauden pakollisia kulujasi. Toisena ohjeena pidetään, että puskurirahastosi olisi kaksi tai kolme kertaa nettotulosi suuruinen.

Esimerkkejä puskurirahaston suuruudesta:

Keskituloinen palkansaaja:

  • Nettotulot 2600 euroa kuukaudessa
  • Kuukauden säännölliset menot 1700 euroa
  • 3-6 kuukauden pakollisten kulujen mukaan lasketun puskurirahaston suuruus olisi 5100 – 10200 euroa
  • 2-3 kuukauden nettotulojen mukaan laskettuna puskurirahaston tulisi olla 5200 – 7800 euroa

Osa-aikatyötä tekevä opiskelija:

  • Nettotulot 1000 euroa kuukaudessa
  • Kuukauden säännölliset menot 700 euroa
  • 3-6 kuukauden pakollisten kulujen mukaan lasketun puskurirahaston suuruus olisi 2100 – 4200 euroa
  • 2-3 kuukauden nettotulojen mukaan laskettuna puskurirahaston tulisi olla 2000 – 3000 euroa

Aiheeseen liittyen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SEURAA MEITÄ

12,655FanitTykkää
65,332SeuraajatSeuraa
5,644SeuraajatSeuraa
- Mainos -

UUSIMMAT

BookBeat

Kokeilujakso

Kokeile 30 päivää maksutta

Päivää :
Tuntia :
Minuuttia :
Sekuntia

— VUODEN PARAS ETU ÄÄNIKIRJOJEN YSTÄVILLE —

BookBeat nyt
30 päivää
MAKSUTTA

Lainatarjous heti?

Tee Bankenin maksuton vertailu ja sinulla on lainatarjous ja päätös lainalle valmiina jo tänään.